• 0 Posts
  • 199 Comments
Joined 2 years ago
cake
Cake day: June 12th, 2023

help-circle
  • Samanlainen hulluuden sieto on näkyvissä monessa muussakin maassa. Yhdysvalloissakin suurin osa väestöstä taitaa olla samaa mieltä siitä, että Trump on tehnyt rikoksia ja suuri osa sen ajamasta politiikasta ei ole työssäkäyvän ihmisen edun mukaista. Kuitenkaan nykypäivänä tuo ei keskivertotallaajan mielessä ole enää poliittiseen virkaan kelpaamattomuuden syy. Obamalta tai viimeisimmältä Bushilta trumpin kaltaista sekoilua olisi ollut vaikea kuvitella.

    Suomessakin esim työttömyystuen suojaosan poisto tai yksityislääkärikäyntien kelakorvauksien muutokset ovat lähestulkoon kaikkien mielestä huonoja ideoita, mutta silti asiaa ei kritisoida, kun oletetaan että kokoomuksen ja persujen politiikkaan kuuluu nykyään tietty määrä sekoilua.







  • Tähän ja hesarin uutiseen liittyen on ollut yllättävän hiljaista omassa feedissä. Normaalisti tuodaan esille, että hallituksella on kansan tuki tuki, ja sen myötä oikeus tehdä ihan mitä lystää. Koko ay liike on sitten harvainvaltaa jne.

    Työssäkäyvänä ihmsenä odotan popparit mikrossa seuraavaa TES neuvottelukierrosta. Jos poliittisia lakkoja aiotaan rajoittaa, niin se parhaimmillaan siirtää nyt kytevän vittuuntumisen seuraavaan lakkoilumahdollisuuteen. Siinä vaiheessa on sitten vaikeampaa piiloutua lakkojen poliittisuuden taakse. Kyse on enempi paikallisesta sopimisesta liiton ja työnantajan välillä.





  • Jos/kun Kiina onnistuu saamaan länsimaat kiinni nopeimpien prosessorien valmistuksessa, voidaan pitää tätä sotaa hävittynä. Siinä missä nyt tietokoneiden, puhelimien, tietoliikennelaitteiden ja muiden valmistus on jossain määrin vielä länsimaisten demokratioiden käsissä, Kiinan harppauksen jälkeen kaikki se liiketoiminta muissa maissa loppuu.

    Tätä ei kannata liikaa pelätä, sillä länsimaissa on jo herätty siihen, että Kiinaa ei saa päästää edelle prosessorien valmistuksessa. Kiina on prosessorien tuotannossa vahvasti riippuvainen länsimaissa valmistetuista laitteista, ja näiden laitteiden vientiä on alettu rajoittaa. Olemassaolevalla teknologialla kiinassa on ilmeisesti saatu aikaan “7nm” prosessoreita, mutta tie siitä eteenpäin on aika kysymysmerkki.

    Viittaus siihen, että Taiwan valmistaa 90% nopeimmista prosessoreista on myös hieman tuomionpäivän kuuluttamista, sillä maailmassa valmistetaan paljon muutakin kuin kaikkein nopeimpia prosessoreita, esim edelleen suht kilpailukykyisen intelin tuotanto on jo valmiiksi vahvasti keskitetty usaan ja muihin länsimaihin. Jos esim Intel pääsee hyödyntämään tulevaisuudessa uusia tuotantolaitteita, joista kiinalaiset firmat jäävät paitsi, niin on vaikea kuvitella että kiina pysyisi perässä.

    En henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että kiina kykenisi korvaamaan noita laitteita, joita länsimaista ei sinne viedä. Kehitysprojekti taitaisi olla sen verta suuri, että muillekin valtiotason toimijoille se olisi haastavaa.

    Vaikka prossujen valmistus saadaan Kiinalta aloittamalta sodalta turvaan, Kiinalle jää joidenkin raaka-aineiden tuotanto, joiden osuus maailman tuotannosta on niin suuri että sillä on merkitystä.

    Tämä ja kaikki muu kiinariippuvuus huolettaa minua paljon enemmän. Korona-aikaan oli töissä kovasti ongelmia saada vaikka mitä laitteita, kun kaikki alihankintaketjut päätyi lopulta kiinaan, ja siellä myytiin eioota. Pitkällä aikavälilä toivottavasti esim akkuteknologiassa päästäisiin eroon osasta näistä harvinaisemmista metalleista. Siihen asti pitää kuitenkin tulla toimeen kiinan tai jonkin muun ikävän tahon kanssa.

    Vähän asiaan liittyen, yksi vaikutuskeino, joka länsimailla voisi olla pidemmällä aikavälillä käytettävissä, olisi jatkaa venäjän sanktioita energiasektorin tarvitsemiin välineisiin. En ole juuri perehtynyt asiaan, mutta käsittääkseni ainakin öljyn tuotannossa tarvitaan paljon laitteita, joiden suurimmat toimittajat ovat länsimaisia. Kiinakin on paljolti riippuvainen tuontienergiasta, jolloin kiinan mahdollisten kumppanimaiden jarruttaminen voisi toimia myös kiinaan.


  • Tilanne kuulostaa kovasti siltä, että pitää käydä oikeasti pohjalla, ennenkuin on edes mahdollista saada suuntaa käännettyä parempaan päin.

    Omien sukulaisten asuinpaikkakunnilta löytyy onneksi kokemuksia siitä, mitä seurauksia on siitä, että persut pääsevät politiikassa suurimman puolueen asemaan. Kun valta-asemaan on päästy, niin oikeasti vaikeitakin päätöksiä joutuu tekemään. Käytännössä seurauksena on ollut suuttumusta kunnallisvaltuutettuja kohtaan, jota ei ole helpottanut paikallisten toimittajien uhkailu jne. muu persuilta odotettavissa oleva töppäily.

    Kokoomuksen kannattajilta kuulemasi ahdasmieliset kommentit eivät sinänsä yllätä itseä lainkaan. Se, että moisia mielipiteitä löytyy myös ns. fiksumpien ihmisten puolueen kannattajilta, ei toki lupaa hyvää pitkällä aikavälillä, jos persut onnistuvat oman kannatuksensa taas hukkaamaan.


  • Miksi markkinat on vapaat, mutta yksityisten ihmisten (elämän)kulutustottumuksiin pitää puuttua?

    Huumausaineiden käyttö on kielletty, koska oma etu, samoin ilmeisesti tiktok? Mielestäni ihmisille voisi enemmän vastuuta omasta elämästään muissakin asioissa, kuin siinä, että saa paskoa taloutensa, jos ei onni potkaise työmarkkinoilla.

    Tiktok on periaatteessa vain osa somepalveluiden jatkumoa, jota edustavat ainakin facebook, insta, snap jne. uudemmat zoomerien käyttämät palvelut. Tiktok on toki kiinan valtion omistama, mutta jos/kun parempi palvelu on tarjolla länsimaissa, niin ihmiset siirtynevät siihen. Samaan tapaan facebook oli todella suosittu, mutta nykyään yksittäisiä käyttökohteita lukuunottamatta käytännössä autiomaa.

    Jos halutaan kannustaa ihmisiä siirtymään pois tiktokista, niin hyvä ensiaskel olisi tarjota jokin järkevä tai parempi vaihtoehto.



  • Ilmeisesti artikkelissa viitataan >60v käsitteellä vanhukseen? Siinä tapauksessa ymmärrän uudelleenbrändäyksen erityisesti työelämään liittyen. Kun työuria on tarkoitus pidentää, niin voi olla hyvinkin tarpeellista muuttaa työnantajien mielikuvia kuusikymppisestä.

    Ei ole mitään muuta kovin rakentavaa kommentoitavaa, mutta yksi lainaus on pakko nostaa esiin, kun se vähän huvitti.

    Keskimäärin tunne-elämän tasapainoisuus lisääntyy iän myötä, samoin ystävällisyys ja vastuuntuntoisuus.

    Mulla menee ehkä suvaitsevaisuus ja ystävällisyys sekaisin, mutta nimenomaan nuoremmat tuntuu olevan ystävällisempiä ja ymmärtäväisempiä muiden elämän erilaisuudelle kuin vanhemmat ihmiset. Samoin omassa tuttavapiirissä kaikkein vanhimmilla ihmisillä tuntuu olevan eniten sitä asennetta, että ongelmat on jonkun suuremman tahon syytä (esim valtio).



  • Onko ihan normaalia, että auto ei starttaa ilman esilämmitystä, jos lämpöä on alle -20? Oikeasti kovia pakkasia tulee kovin harvoin, ja yleensä oma auto on talvella roikan päässä, mutta muistelisin, että joku vuosi takaperin -26 olisi startannut kylmiltään ilman suurempia ongelmia.

    Dieselin ymmärrän, ja sen, jos akku on vanha, mutta ei ole omalla kohdalla tullut vastaan vielä tilannetta, jossa bensakone ei olisi kestänyt pakkasta.

    Lämmityksen puolesta ei tarvitse stressata, kun asuu kaupungissa, ja kämpän eristeet on riittäneet aiempinakin vuosina.


  • Vaikka yli puolet olisi äänestänyt oikeistoa, niin sekään ei välttämättä tarkoita, että muiden pitää kumartua ja ottaa mukisematta. Suomesta löytyy monia eri rakenteita, joissa pienemmällä ihmisjoukolla on määräänsä suurempi vaikutusvalta.

    Esim työnantajalla on paljon päätösvaltaa työntekijöidensä kohtelussa. Työnantajien liitoillakin on vaikutusvaltaa, vaikka niiden edustama ihmisjoukko on suht pieni. Tämä on täysin ymmärrettävää, mutta pitäisi ymmärtää myös se toinen puoli.

    Työntekijöiden liitoilla on Suomessa nykylainsäädännön puitteissa oikeus ajaa omaa asiaansa, ja jos on tavoitteista eri mieltä, niin ei ole pakko kuulua liittoon. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että vaikka AY liike ei edusta yli puolta suomalaisista, niin sillä voi olla jäsenmääräänsä suhteutettuna paljonkin vaikutusvaltaa.

    Jos AY liikkeen toiminta vituttaa enemmistöä suomalaisista, niin aivan vapaasti voi kieltää lakkoilun tms, Ei kannata tosin yllättyä, jos joku taho panee hanttiin.